|
Ympäristötietoisuus
-hankkeemme kuuluu siis Interreg IIIA –ohjelmaan mikä
tarkoittaa sitä, että hankkeen päärahoittajana
on Euroopan Unioni ja että se on laadittu Interreg ohjeistuksen
mukaisesti. EU-rahoituksestamme vastaa Varsinais-Suomen liitto (http://www.varsinais-suomi.fi),
ja kansallinen rahoitus tulee Hämeen ympäristökeskukselta
(http://www.ymparisto.fi/ham/)
ja kunnilta itse.
Interreg
on EU:n yhteisöaloite, jonka ajatuksena on, että kansalliset
rajat eivät saisi olla este Euroopan tasapainoiselle ja sopusointuiselle
kehitykselle. Interreg IIIA –ohjelmat tukevat paikallis- ja
aluetason rajat ylittävää yhteistyötä ja
Suomessa on kaikkiaan kuusi tällaista EU –ohjelmaa.
Etelä-Suomen
rannikkoseudun Interreg IIIA –ohjelma liittyy kiinteästi
yhteen Viron rajat ylittävän Phare CBC –yhteistyöohjelman
kanssa ja Viron liittyessä EU:n jäseneksi molemmin puolin
Suomea toteutetaan samaa Interreg IIIA –ohjelmaa. Ohjelma
tukee eteläsuomalaisten paikallis- ja aluetason toimijoiden
yhteistyötä virolaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Ohjelma aluetta ovat Varsinais-Suomi, Uusimaa, Itä-Uusimaa
ja Kymenlaakso sekä Viro kokonaisuudessaan. Suomessa ohjelmaan
kuuluu lisäksi liitännäisalueena Päijät-Häme
ja Kanta-Häme. Perustelluissa tapauksissa myös partnerit
Latviasta, Liettuasta ja naapurialueilta Venäjältä
voivat osallistua suomalais-virolaisiin yhteistyöhankkeisiin.
|