YMPÄRISTÖTIETOISUUDEN JA VERKOSTUMISEN LISÄÄMINEN
SUOMEN JA VIRON PAIKALLISHALLINNOISSA

  Projektiesittely
  Mikä on Interreg III A?
  Projekti-henkilöstö
Projektikunnat Suomessa
Yhteystyökunnat Virossa
Tapahtumakalenteri
Linkkisivu
Saavutetut tulokset
Kuvagalleria
Palautesivu

            

            
 
VIRON KAUPUNKIEN LIITTO - VILJANDI - NARVA
MÄRJAMAA -
TALLINNA - KURESSAARE

Viron kaupunkien liitto (Eesti Linnande Liit)

· Useimmat Viron kaupungit kuuluvat vuonna 1920 perustettuun liittoon; jopa 80 % virolaisista kuuluu asuinpaikkansa puolesta liittoon
· Ympäristötyö oli aktiivista Virossa jo ennen Rion kokousta. Viron kestävän kehityksen lautakunta perustettiin vuonna 1995 maan parhaista asiantuntijoista. Sen toiminta on kuitenkin muuttunut koko ajan poliittisemmaksi ja vieraantunut kansalaisista.
· Tarton paikallisagenda 21 aloitettiin Viron ensimmäisenä vuonna 1994 ja se valmistui asiakirjamuotoon vuonna 1998. Toteutukseen ovat kuuluneet teemapäivät ja teemavuodet, erilaiset tapahtumat ja tutkimukset. Nykyään Tarton kaupungin asetuksissa on paljon ympäristöön ja luontoon liittyviä määräyksiä, jotka ovat välillisesti A21-työn tulosta.
· Viimeiset 10 vuotta ovat olleet Viron ympäristönsuojelussa vaikeampia vapaan markkinatalouden ideologian omaksumisen myötä (vapaakauppajärjestelmään liittyviä uudistuksia koko ajan lisää)
· Viron kaupunkien liitto tekee yhteistyötä Pohjoismaiden ja Pietarin kuntaliittojen kanssa: ympäristöalan asiantuntijaverkosto, joka on saanut EU:lta rahaa mm. julkaisujen tekoon (IMPROVE)
.

Kaupungin yhteyshenkilöt:

Mrs. Irja Alakivi
Association of Estonian Cities
Ahtri 8
EE-0001 Tallinn, ESTONIA
puh. 3726943416
fax. 3726943425
etunimi@ell.ee

Mrs. Ille Allsaar
Association of Estonian Cities
Ahtri 8
EE-0001 Tallinn, ESTONIA
puh. 3726943416
fax. 3726943425
etunimi@ell.ee


 
 

Lahden kaupungin Valvonta- ja ympäristökeskus
Vesijärvenkatu 11A, PL 126, 15140 Lahti, FINLAND
Tel. +358 3 814 3501